Vähän hupsua

Ihan vahingossa yksi asia, jota olin ajatellut joutuvani stressaamaan perkuleesti, järjestyikin jo. Vappuaaton iltana päätin pitkästä aikaa katsoa kämppiä Turusta, koska muutan sinne syyskuun alusta lähtien. Eteeni lävähti samantien kuva ihanasta kodista aivan Turun keskustassa. Siellä on puulattia, leveä ikkunalauta. Jälkimmäisestä olen haaveillut siitä lähtien, kun muutin omilleni. Laitoin heti viestiä välittäjälle ja vapun jälkeen sain sähköpostia. Sovimme päivän, jolloin menen katsomaan kämppää. Viime keskiviikkona kävin ja paikalla oli myös toinen hakija. Kämppä teki minuun vielä isomman vaikutuksen kuin kuvassa. Perjantaina sain puhelun: se kämppä on minun.

Tuntuu helpottavalta ajatella, että minulla on nyt koti Turussa odottamassa. Koti, jonka oven avaamista odotan rakkaudella. Yhdessä kohtaa lattia narahtaa. Jonain päivänä tunnistan sen kohdan vaistomaisesti. Parasta on myös se, että kämppä on ihan keskustassa. Eikä rappukäytävä näytä vankilalta, kuten aiemmassa Turun kodissani. Olen aina toivonut, että voin istua leveällä ikkunalaudalla ja haaveilla. En tiedä, istunko, mutta ihan varmasti haaveilen. Olen syksystä lähtien käynyt Turussa usein ja tottunut siihen, ettei minulla ole siellä kämppää. Nyt on. Nyt on. Ja koska asia järjestyi jo, säästyn melkoiselta stressimäärältä. Kämppä vapautuu 1.8, joten minun on maksettava kuukauden ajan kahta vuokraa, mikä tarkoittaa nyt säästämistä kaikessa, missä pystyn.

Nora

Eilen oli kiva ilta/yö, kun menin siskoni kanssa Maximin Euroviisu-yö-tapahtumaan. En ole moneen vuoteen juurikaan Euroviisuja seurannut, mutta tänä vuonna kiinnostukseni heräsi taas. Harmi, ettei Suomelle tullut menestystä finaalissa, mutta Saara Aalto veti upean shown! Tänään olen kuunnellut repeatilla Ranskan biisiä Mercy, joka menee suoraan ytimeeni. Tarina biisin takana on koskettava ❤ Oli kiva, kun monissa inserteissä kerrottiin biisien takana olevia tarinoita, koska ne vaikuttavat ainakin omaan kuuntelukokemukseeni. Monta kertaa menivät kylmät väreet. Italian suoritus teki myös suuren vaikutuksen.

Olin suunnitellut tekeväni tänään ilmoitukset Kelaan asumis- ja opintotukeni muutoksista, mutta en voikaan. Yksi tärkeä lappunen, josta minun pitäisi saada kuva liitteeksi on Vaasassa. Ja olen vasta maanantai-iltana takaisin siellä. Mutta hoidan sen sijaan muutamia muita juttuja. Ja nautin rauhasta, jota oma koti tarjoaa. Kotikotona väliaikaisesti asuminen on toisinaan haastavaa, koska koko ajan joku tulee jostain ja lähtee jonnekin. Tietenkin olen kiitollinen, että voin työharjoitteluni ajan asua siellä. Ja on myös kivaa ehtiä viettämään enemmän aikaa sisarusten kanssa.

Flunssa ei ole vielä parantunut kunnolla, vaan yskä jatkaa sitkeästi olemassaoloaan. Mutta yritän ottaa iisisti ja olen siinä hyvin onnistunutkin. Eilen käytiin siskoni kanssa Kalasatamassa kävelyllä ja istuttiin kallioilla. Sinne mennään kesällä monta kertaa ja otetaan eväät mukaan. Rakastan veden läheisyyttä ja sitä kun ei täällä Kontulassa ole tarjolla, on hyvä käydä muualla. Töölön rantaa pitkin on myös ihanaa kulkea, koska se on niin kaunista aluetta ja ihana merimaisema silmien edessä.

Tänään on äitienpäivä ❤ Tein eilen Hatturadion Livelauantaihin lähetyksen Supernaiset, jossa muistelin yhteisiä kokemuksia äidin kanssa ja luin minulle lähetettyjä viestejä äitiydestä. Lähetyksen voi kuunnella täältä. Biisit leikkasin pois tekijänoikeusjuttujen vuoksi. Juttelin juuri äitini kanssa, joka oli ollut sairaalassa koomassa käärmeen purtua häntä (jo neljättä kertaa hänen elämänsä aikana!). Tiistaina leivon ison kakun, kun olen back in Vaasa. Äiti on paras ja rakas ❤ Ihanaa äitienpäivää!

Elämä tuntuu jotenkin hupsulta. Välillä kaikki on traagista paskaa ja välillä pilvilinnojen sävyttämää hekumaa. Yksi sana elämälle: Merci bien.

– Nora

Advertisements

Äänen paluu, Cheek ja Turku

Tänään tuntuu sitten keskiviikkoillan jälkeen siltä kuin elämä voittaisi. Flunssa todella sai minusta yliotteen ja kävin perjantaina lääkärissä. Kuume ei meinannut millään laskea ja Cheekin konserttiin menin buranan voimin, sillä konserttia en olisi jättänyt väliin, vaikka pää olisi ollut halki. Koska olen edelleen Vaasassa, pääsin äidin kyydillä täältä Turkuun, jossa konsertti siis oli. Automatkat menivät aikalailla hiljaisuuden vallitessa, koska ääneni oli poissa ja silloin kun ei ollut, puhuminen oli kivuliasta. Mutta onneksi Radio Novasta tuli niin hyvää settiä, että matka taittui mukavasti. Ja nyt ääneni on taas back.

Cheekin konsertti oli mieletön! En ole aiemmin nähnyt häntä livenä, mutta pari vuotta sitten toivoin, että jonain päivänä näkisin. Onneksi ehdin ennen kuin hän lopettaa uransa. Konsertissa oli paljon koskettavia hetkiä ja mieletön energia. Cheek vaikutti rennolta ja nautti esiintymisestä. Hän tartutti hyvän fiiliksensä yleisöön ja kotimatkalla biisit soivat mielessä. Jokin aika sitten tykästyin räppiin, koska niistä saa hyvää haippia elämiseen. Cheekin biiseistä Sillat ja Keinu ovat lemppareitani ❤

kipu on väistämätöntä, kärsiminen vapaaehtoista – Sillat

kuva11

Reissu kesti kaksi päivää, mutta tuntui minilomalta. Kävin äidin kanssa Cafe Artissa, Ikeassa ja sunnuntaina ennen kotiin lähtöä Trapin pihassa Naantalissa syömässä. Oli törkeän hyvää ruokaa, vaikka en ihan mauista pystynyt flunssan vuoksi saamaan kaikkea irti.kuva10.jpg

kuva9.jpg

Tänään oli paluu arkeen työn merkeissä, mutta se ei haitannut tippaakaan, sillä viihdyn Radio Vaasassa harjoittelussa paremmin kuin hyvin. Kaksi viikkoa jo mennyt, kolme vielä edessä. Tosin tämä viikko siellä jää lyhyeksi, sillä huomenna lähden tunnin aiemmin, jotta ehdin Turkuun lähtevään bussiin. Keskiviikkona menen tenttiin ja katsomaan mahdollista tulevaa kotiani ja torstaina onkin helatorstai. Palaan vasta silloin Vaasaan ja perjantaina lähden heti töiden jälkeen Helsinkiin. Ihana ajatus päästä tulevana viikonloppuna omaan sänkyyn nukkumaan ❤ Ikävöin Helsinkiä päivä päivältä enemmän. Oloni muuttuu Vaasassa ihmeen levottomaksi. Vaikka ehkä aina olen.

Kaipaan jo treenien pariin ja ylipäätään sitä, että voin kävellä 500 m ilman, että tukehdun yskään. Olen aika harvoin kipeänä ja tämä olotila kyllä muistuttaa taas siitä, kuinka kiitollinen saa terveydestään olla. Kaipaan positiivista olotilaa, sillä mieli oli viime viikolla aika synkkä, koska jouduin olemaan torstain ja perjantain kotona lepäämässä. Kun joka paikkaa kolottaa, ei paljon hymyilytä. En muista, milloin viimeksi olen joutunut ottamaan näin iisisti. Nyt pitää malttaa parantua kunnolla, ettei tule mitään ikäviä jälkitauteja tai flunssakierteitä. Voisi kuvitella, että olen nyt opiskellut enemmän, kun aikaa on ollut, mutta ehei. Tiedättekö, kun ajautuu sellaiseen tylsyys-lamaannus-kuplaan, niin silloin ei saa (tai ainakaan minä en saa) mitään aikaiseksi. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.

Aurinkoa alkaneeseen viikkoon!

-Nora

“Kevyt epärealismi on terveellistä”

Ihmeellistä, että nyt on jo toukokuu. Tuntuu, että taas. Vastahan oli viime kevät ja muistan hämärästi ahdistuneen olotilani vankilasta, joka oli elämäni. Silloin päässäni todella raksutti muutosten aikaan saamiseksi ja paljon asioita onkin muuttunut. Koko ajan aika virtaa eteenpäin.

Olen nyt ollut reilun viikon työharjoittelussa Radio Vaasassa ja on ollut kivaa. Olen saanut tehdä paljon. Radio Vaasa on pieni paikallisradio, mikä varmaan osaltaan mahdollistaa sen, että pääsen tekemään ja näkemään monia juttuja. Hauskinta ja jännittävintä on tehdä haastatteluja, jotka tulevat eetteriin. Jotkut niistä julkaistaan myöhemmin nettisivuilla, kuten tämä tekemäni haastattelu Vaasaan avatusta gluteenittomasta ja koiraystävällisestä kahvilasta. Tänään tein kolme haastattelua, joiden editointi odottaa huomenna.

kuva4.jpg

Tänään aamulla heräsin kaktus kurkussa ja päivän aikana kurkkuni on vain jatkanut kipeytymistään. Olen ihan jäässä, raajani tuntuvat voimattomilta ja yskä on saapunut kuvioihin. Juuri viime viikolla googletin keuhkokuumeen oireita rintakivun vuoksi ja huokaisin helpotuksesta, kun minulla ei ollut yskää. Nyt on. Toivottavasti ei kuitenkaan tule mitään keuhkokuumetta. Huikea ajankohta sairastamiselle, kun Cheekin konsertti on lauantaina. Inkivääriä naamariin, niin eiköhän se tästä.

Kuuntelin eilen psykologian luentoja ja yhdessä niistä opettaja sanoi näin (en valitettavasti muista, millä luennolla ja kuka sanoi): “Kevyt epärealismi on terveellistä”. Sen jälkeen tulleet asiat menivät hetken ohi, kun jäin pyörittelemään tuota mielessäni. Uskon, että jos haluaa hipaista tähtiä, on pyrittävä pyydystämään kuu. Mitä hullummin uskaltaa ideoida, sitä enemmän tulee lopulta saavuttamaan. Ehkä sitä voisi myös kutsua terveeksi suuruudenhulluudeksi. Luennolla mainittiin, kuinka masentuneet ihmiset yleensä näkevät maailman liian realistisesti tai harmaiden lasien lävitse. Liiallinen realismi voi kaventaa omien mahdollisuuksien näkemistä ja ylipäätään viedä iloa.

Koen olleeni lapsena pää pilvissä -tyyppi, mutta olen jo pienestä pitäen murehtinut paljon. Miettinyt, suunnitellut ja huolestunut. Samaan aikaan en ole nähnyt edes taivasta rajana unelmille, enkä näe vieläkään. Ja edelleen murehdin ja suunnittelen ihan helkkaristi. Mutta ehkä homma pysyy näin balanssissa. Haluaisin pystyä murehtimaan vähemmän ja uskon, että ajan myötä niin käy, kun tajuan, etten voi kontrolloida kaikkea. Olen jo nyt sen suhteen rennompi. Luotan elämään, vaikka joka hetki en pysty niin ajattelemaan.

kuva6.jpg

Olen miettinyt viime aikoina, mitä haluaisin sanoa yläasteikäiselle itselleni. Sanoisin: Älä jumankauta ajattele, mitä muut ajattelevat sinusta. Pelkää, murehdi, stressaa rauhassa, se ei tee sinusta epäonnistunutta, eikä heikkoa. Rakasta, naura ja hölmöile rohkeasti. Älä häpeä itseäsi. Älä anna kenenkään uskotella, että sinussa on jotain hävettävää. Tee virheitä ja opi niistä. Kehity. Mene mieluummin eteen- kuin ylöspäin. Ja kun mietin, elänkö tällä hetkellä noiden ohjeiden mukaan, niin en täysin. Minulla on vielä paljon tehtävää itseni kanssa. Mutta keskeneräisyys ei haittaa. Se ei stressaa, eikä pelota, sillä tiedän suunnan olevan oikea.

Nyt keitän lisää teetä ja toivon, että minulla on huomenna energiaa. Radio Vaasassa on toinen harjoittelija kanssani samaan aikaan ja hän oli tänään poissa sairastamisen vuoksi. Arvasin jo maanantaina, että flunssa vie hänestä hetkeksi voiton ja ehkä sain tartunnan häneltä. Mutta niinkuin tunteet ja ajatukset, ihan kaikki oikeastaan, niin tämäkin menee ohitse.

Rauhallista viikkoa ❤

-Nora

 

Lähtövalmiudessa

Huomenna lähden Vaasaan ja olen siellä seuraavat viisi viikkoa työharjoittelussa. En ole varma, tulenko välillä käymään Helsingissä. Katson fiiliksen mukaan. Kasasin äsken sohvalle kaikki vaatteet ja tavarat, jotka otan mukaani. Ihan hyvin ne näyttävät mahtuvan laukkuihin ja toivon, etten unohda mitään tärkeää. Otan mukaan myös autokoulun teoria-opuksen, sillä pääsen varmaan cruisailemaan äidin autolla ja sitä ennen on kerrattava, missä kaasu, jarru ja kytkin ovatkaan. En ikinä muista niiden järjestystä 😀 Tervetuloa kyytiin!

5.5 menen äidin ja siskoni Suvin kanssa Turkuun Cheekin konserttiin ja silloin luultavasti saan ajaa osan matkasta Vaasasta Turkuun ja takaisin. Odotan konserttia muutenkin, koska on huippua päästä näkemään show livenä ja se on varmasti piristävä irtiotto. Odotan tulevia viikkoja jännityksellä ja ilolla, mutta samalla olo tuntuu jonkinlaiselta paluulta menneisyyteen. Vietin Vaasassa lukioaikani ja olin silloin aika eri ihminen kuin tänä päivänä. Olin epävarmempi ja hukassa. Kun menen Vaasaan, joudun joka kerta kohtaamaan tiettyjä fiiliksiä, jotka ovat hyvin ristiriitaisia. Mutta muistutan itselleni, että nyt tilanne on eri. Olen mennyt eteenpäin, olen eri kohtaa elämässä. Paremmassa. Ja se, että pääsen tutustumaan paikallisradion toimintaan ja tekemään toimittajan hommia, tuntuu upealta.

kuva 593

Yritän joka päivä löytää syitä kiitollisuuteen. En takerru niihin epätoivoisesti, sillä välillä on päiviä, kun on paha olla. Olen tänne aina välillä maininnut bulimiastani ja olen ilokseni tullut siihen pisteeseen, että se alkaa olla taakse jäänyttä elämää. Ehkä se, että koen vähitellen lipuvani lähemmäs aikuisuuden ja työelämän satamaa, tuottaa minulle muuta merkitystä elämääni kuin se, minkä kokoinen vatsani on. Eikä minulla yksinkertaisesti ole aikaa pyörittää elämääni vaa´an ympärillä. Se, mitä painan, ei vaikuta siihen, kuinka hyvin pystyn esimerkiksi tekemään haastattelun. Niillä ei ole mitään korrelaatiota. Ei mitään. Arvoni ja taitoni eivät perustu vartaloni muotoon. Tästä kirjoituksesta ei pitänyt yhtään tulla näin syvällinen, vaan tarkoitukseni oli kertoa, kuinka jännittävää on lähteä viideksi viikoksi reissuun. But yeah, on tultu pisteeseen, jossa edes blogikirjoitusta ei voi suunnitella etukäteen.

Kuuntelin äsken Ronja Salmen haastattelun Tuija Pehkosen ohjelmassa Yle Puheella ja siinä on kyllä kaksi voimanaista! Ihailen kumpaakin paljon ja haastattelu jätti asioita pyörimään mieleeni. Niitä kelailen päässäni samalla, kun pakkaan loput kamppeeni ja sitten luen vielä Psykiatriaa. Aika meinaa uhkaavasti loppua kesken, mutta kirja on pakko palauttaa huomenna aamulla ennen Vaasaan lähtöä. Se on jo nyt myöhässä ja tentti nurkan takana. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet tahdiltaan aika hurjia, mutta tässä kohtaa elämää kiire on enemmän kuin toivottua. Nyt on aika toimia.

Iloa viikonloppuun!

-Nora

 

#etenee

Viime päivät ovat olleet sateisempia ja se on tuntunut hyvältä. Ne muistuttavat syksyn turvallisesta hämärästä, jota jo haikailen. Mutta kesä ensin. Ja sitä ennen kevät. Tänään oli viimeinen lähiopetuspäivä Keudassa ja ensi viikon alusta lähtien olen kuukauden työharjoittelussa Radio Vaasassa. Huikeaa päästä sinne! Olen todella kiitollinen, että tämä chäänssi mahdollistuu.

Ja toinen asia, josta kuohahti sisääni onnellisuutta oli, kun tajusin, että voin ilmoittautua syksyllä alkaville luennoille yliopistolla. Oikeasti parasta ❤ Vuosi sitten olin kyllästynyt yliopistoon, Turkuun, elämääni ja itseeni. Tunsin olevani vankilassa. Se on kammottava tunne, kun oma elämä ahdistaa. Ehkä siksi luen niin paljon kirjoja: voin hetken olla ihan jossain muualla, ihan jonkun toisen pään sisällä. Aika Helsingissä on todistanut minulle, ettei minun kuitenkaan ikinä tarvitse jäädä vankilaan. Jokainen meistä voi muuttaa elämäänsä. Aina (tai usein) se ei käy kädenkäänteessä, mutta jos rakastuminen silmänräpäyksessä on mahdollista, niin herranjumala, mikä sitten ei?!

kuva 591

Muistan myös erään mahtavan ajatuksen, jonka alkuperäistä lausujaa en muista, mutta siihen kiteytyi elämän olemus melkein paremmin kuin Matti Nykäsen “elämä on laiffiin”: “Ja sen pituinen se? Vaan elämä ei ole satu ja siksi se on välillä yhtä paskaa ja helvettiä.” Onneksi tänään elämä on ollut kaikkea muuta kuin kahta jälkimmäistä. Välillä mietin, mitä järkeä elämässä oikeastaan on, mutta sitten lakkaan miettimästä. Se, että välillä sattuu aivan saakelisti, ei tarkoita, että koko elämä olisi henkistä kroonista kipuilua. Huominen tulee. Viimeistään huomenna ja miten paljon parempi olo silloin voikaan olla, jos tänään on tuntunut pahalta ❤ 

Tuntuu, että olen menossa oikeaan suuntaan. On niin monia asioita, joista saan olla kiitollinen. Päivä päivältä tajuan selkeämmin, kuinka aika vahvistaa ja kuinka tärkeää on uskoa itseensä. Jos ei itse usko, eivät muutkaan. Ja toisaalta, vain itse todella tunnemme itsemme. Ei kannata antaa kenenkään uskotella, ettet voisi saavuttaa unelmiasi. Sinä voit ❤

Ajatukseni ovat jo todella paljon syksyssä. Ehkä, koska syksy on lempivuodenaikani ja odotan jo kovasti Turkuun muuttoa. Olen kotiutunut hyvin Helsinkiin ja jonain päivänä palaan tänne mielelläni, mutta tuntuu hyvältä mennä takaisin Turkuun viimeiseksi yliopistovuodeksi. Olen jo katsonut kämppiä ja toivon löytäväni ihanan kodin. Ja ihan oikeasti, huomenna saan ilmoittautua syksyn yhden kurssin luennoille ja ai että, ihanaa ❤ Tuntuu vaikealta muistaa, kuinka kyllästynyt vuosi sitten olin yliopistoon, koska nyt ikävä siihen maailmaan on valtava. Vaikka olen syksystä lähtien opiskellut psykologian perusopintoja ja syksyllä kävin graduseminaarin, niin silti tuntuu, etten ole juurikaan saanut kokea opiskelijaelämää. Kaipaan sitä.

Olen myös miettinyt, mitä kaikkea muuta teen syksyllä. Haluan jotain uutta elämääni. Suunnitelmia on, mutta pysyköön ne vielä päässäni muotoutumassa. Todennäköisesti jatkan radio-ohjelmaani Hatturadiossa ja matkaan Turku-Helsinki väliä toisinpäin kuin nyt. Sellainen kutina on, että hyviä juttuja tulossa.

Toivon, että sinullakin on asioita, joista olet kiitollinen, vaikka välillä elämä murjookin. Jokainen päivä avaa mahdollisuuden muuttaa asioita, jotka vetävät mielen matalaksi. Ja välillä on hyvä vain antaa olla ja antaa vaikka ajan järjestää asioita ja fiiliksiä.

#kylläsesiitä

– Nora

 

 

 

Jos ei juo, pilaa tunnelman?

Jokin aika sitten Au pairit Miamissa -ohjelma saapui Yle Areenaan ja kuten monet muutkin, minäkin katsoin kauden siltä istumalta. Oli kyllä taas mielenkiintoista draamailua ja kiinnostavaa seurata ohjelman tapahtumia. Yksi eniten silmään pistävä asia oli alkoholi. Muutamissa jaksoissa au pairit lähtivät yhdessä bilettämään ja joukossa oli yksi tyttö, Neea, joka ei olisi halunnut juurikaan juoda. Silti häntä painostettiin siihen ja suorastaan syyllistettiin, jos hän joi siiderin tilalla vettä. Mitä hittoa?!

Eniten häntä painosti Jane, joka olisi halunnut bilettää villisti ja halusi muidenkin olevan ihan päissään. Tavallaan ymmärrän sen, että sitten jos kaikki ovat tillintallin, ei kukaan nolaa itseään yksin. Mutta mielestäni on ala-arvoista yrittää pakottaa ketään juomaan. Pitäisi ymmärtää, että yhtä paljon kuin itse haluaisi juoda, voi toinen haluta olla juomatta. Ja molemmat vaihtoehdot ovat ok.

En muista, olinko 20 vai 21, kun päätin, että voisin kokeilla alkoholia. Olin siihen asti ollut absolutisti, enkä ollut juurikaan kohdannut mitään vastustamista sen suhteen. En edes yliopistossa, jossa bileet perinteisesti ovat hyvin alkoholipainotteisia. Nykyään kyllä tuntuu, että yhä useammat eivät juo. Alkoholi ei ole enää niin monille se juttu. Itselleni on ihan sama, minkälaiset perseet kukin vetää, mutta sitä en siedä, jos minua yritetään painostaa juomaan. Tuli todella ahdistava fiilis, kun katsoin Au pairit -jaksoa, jossa Neeaa painostettiin.

Nykyään en ole absolutisti, mutta juon hyvin kohtuudella. Lähinnä juhlissa. Tykkään skumpasta ja viineistä, etenkin punaviinistä. Mutta se ei saa olla liian hapanta. Siideriä en pysty juomaan, koska vatsani turpoaa sen jälkeen sellaiseksi palloksi, ettei mitkään housut mahdu kiinni ja olotila on suorastaan kivulias. Olutta en myöskään juo keliakiani vuoksi. On kyllä olemassa gluteenittomia oluita, mutta jotenkin ne eivät houkuta yhtään. Drinkkien kanssa olen varovainen, koska pelkään samanlaista vaikutusta kuin siiderien kanssa.

Kuva 589

En ole koskaan ollut kännissä, enkä kärsinyt krapulasta. Parin viinilasin jälkeen tulee mukavan nauravainen ja rento olo. Se riittää minulle. En halua menettää kontrollia itsestäni ja tehdä jotain älyttömän idioottimaista. Olen ollut useasti humalaisten keskellä ja kokemukset ovat olleet vaihtelevia. Joistakin tulee supermukavia ja läheisyydenkipeitä, kun taas joistakin hieman rasittavia, jopa vihaisia. Mutta en ole tehnyt asiasta ongelmaa, koska en käy joka viikko bileissä, joissa tapaan humaltuneita tyyppejä. Olen myös huomannut, että välillä itseeni iskee “sosiaalinen humala”, kun muut ovat humalassaan niin estottomia, että itsekin rentoudun tavallista enemmän.

Toivon, ettei kukaan joutuisi kritisoiduksi siitä, että ei juo. En usko, että överikännit ainakaan joka viikonloppu ovat kenellekään hyväksi, mutta en myöskään tuomitse heitä, jotka juovat enemmän pitääkseen hauskaa. Kukin tavallaan. Mielestäni jokaisen valintoja tulisi kunnioittaa. Ja jos juhlien tunnelma on kiinni alkoholin määrästä, niin…

Mahtia keskiviikkoa!

– Nora

Tauko graduun

Tai oikeastaan, en tiedä, onko oikein puhua tauosta, jos ei ole edes aloittanut 😀 Perjantai-illat on ilman muuta omistettu kriiseilyille ja tänään vuorossa on gradu. Muistan, kuinka kauhulla odotin aikoinaan kandin skriivaamista, mutta viikko ennen kandisemman alkua keksin aiheen, jota en epäillyt hetkeäkään. Se osoittautuikin erinomaiseksi valinnaksi ja kandin kirjoittaminen oli yllättävän kivutonta. Tai ehkä aika on kullannut muistot. Yliopiston alussa tiesin, että minusta ei tule opettajaa, eikä tutkijaa ja edelleen olen samoilla linjoilla. Mutta koska en halua olla kymmenen vuoden päästä “gradua vaille valmis” -tyyppi, niin on se gradukin puserrettava ulos. Vai voisiko gradunkin adoptoida?

Minun pitäisi palauttaa sunnuntai-iltaan mennessä graduni alustava johdanto. Olen yrittänyt löytää siihen aikaa ja intoa, mutta kumpaakaan ei ole näkynyt lähimaillakaan. Tänään vihdoin myönsin itselleni: en tiedä, mistä edes oikeastaan haluan tehdä gradun. Olen ajatellut sen liittyvän tubettamiseen, mutta viime aikoina olen pohtinut, josko se liittyisikin radioon, kuten kandinikin. Ja tubettaminen on niin laaja alue, että sen rajaaminen on tuntunut vaikealta, koska siellä on paljon tutkimusaiheita. Olen siis ihan solmussa.

En tiedä aihetta, enkä tutkimusmetodia. Tähän asti olen käyttänyt juosten kustu -metodia, mutta se on alkanut tuntua riittämättömältä. Vaikka gradun tekeminen ei täytä elämäni tarkoitusta, haluan tehdä siitä kuitenkin niin vähän vastenmielistä kuin pystyn. En tiedä, onko se mahdollista, but let´s try. Kävin viime syksyllä graduseminaarin ja tämän vuoden alusta olen ollut mukana graduverstaassa. Verstas kestää yleensä vuoden, mutta aikataulu mukautuu omaan valmistumisajankohtaan. On myös puhuttu, ettei verstas toimisi tässä muodossa enää jatkossa, joten saa nähdä. Mutta olen päättänyt, että jätän verstaan omalta osaltani nyt kesken. Tulen siitä huolimatta valmistumaan kevääksi 2019, joten katastrofia ei ole tapahtumassa (ainakaan tässä osa-alueessa, muusta elämästä en sitten tiedä 😀 )

Aion kuitenkin kesällä tehdä graduani. Tavoitteeni on vähintäänkin löytää the aihe, kehitellä sisällysluettelo ja johdanto. Ja hankkia matskua. Toivon, että voisin hyödyntää sitä materiaalia, mitä olen tähän mennessä kerännyt. Ihan nollaan en mielellään palaisi. Mutta on tärkeää löytää aihe, joka oikeasti innostaa, koska vähintään 60 sivua akateemista ja tieteellistä tekstiä on saatava aikaiseksi. Toivon, että innostun lopulta yhtä paljon kuin kandistakin. Muutan syksyllä Turkuun, joten ehkä sekin auttaa, kun pääsee livenä verstas-tapaamisiin. Tulee sitoutuneempi ja motivoituneempi olo. Nyt olen tuntenut jatkuvaa syyllisyyttä, että osallistun vain Moodlen kautta.

Nyt kun olen makustellut tätä päätöstä noin puolitoista tuntia, se tuntuu hyvältä. Helpottavalta ja oikealta. En halua tehdä asioita vasemmalla kädellä, joten uskon, että tämä on oikeastaan ainut mahdollisuus tässä tilanteessa. Vähän luovuttaja-fiilis, mutta ehkä voisi kerrankin olla järkevä. Ja tiedättekö, mitä nyt pelkään (lue:toivon) tapahtuvaksi: kun ei ole pakko tehdä, graduni onkin valmis viikossa.

Mahtia viikonloppua!

Nora